keskiviikko 7. joulukuuta 2016

KAHVILLE HUS!

Siellä ne nyt on. Meidän teokset Kahvisalongissa. Suosittelen pysähtymään joulukiireiden keskellä; hörppää kuppi kahvia tai syö maittava lounas.
Anna ajan viedä sinut ja lumoudu silmillä. Pidä kaikki aistit avoinna!

IHANAA TÄTÄ PÄIVÄÄ JA HUOMISTA!

Anun teoksia Hellämieli (ylh) ja Unenkantaja.

Johannan metalligrafiikkaa.

Inkan teos Mummojen koira.

Tiinan teos Sukeltajan haudan mukaan.

tiistai 8. marraskuuta 2016

NÄYTTELYÄ PUKKAA



Näyttely löytyy myös facebookista -> Taidenäyttely Bahtalo

KAIKKI LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

ESILLÄ mm. grafiikkaa, akryyli- ja vahatöitä, installaatio, mehiläisvahatöitä, sekatekniikkateoksia.
Osa teoksista vuodelta 2016, osa vuosien varrelta. 

tiistai 6. syyskuuta 2016

Osviitan pikkunäyttelyt

Me ollaan pidemmän aikaa pidetty pienimuotoista galleriaa (tai paremminkin seinää) kriisikeskus Osviitassa. Sinne tuskin tulee kaikkien piipahdettua ihan noin vain, vaikka sekin on ihan sallittua (!!), joten ajattelinpa laittaa teille tänne näytille muutamia teoksia mitä siellä on ollut esillä.

Teokset ovat esillä määrittelemättömän ajan ja toki aina myös ostettavissa. Me taiteilijat sitten päätämme kukin itsenäisinä olentoina, millaisen summan haluamme Osviitan toiminnalle lahjoittaa (ja haluammeko lahjoittaa ollenkaan).
Puhun nyt vain omasta puolesta (mutta uskon kaikkien tähän ajatukseen yhtyvän), mutta mielestäni teosten katselu on myös eräänlainen tapa auttaa; ne voimaannuttavat, eheyttävät, jakavat tunteita ja ajatuksia, vähän niinkuin musiikki. Joka onkin viime aikoina ollut allekirjoittaneelle erityisen tärkeä juttu!

Teokset ovat siis ilahduttanassa Osviitassa vierailevia henkilöitä, henkilökuntaa ja vapaaehtoisia.

T. Anu

Tiina Poutanen

Tiina Poutanen: Revontulet, 2014

Tiina Poutanen: Taivaankannan kannattaja, 2014

Anu Kirkinen: "She´s got the look", "Little Miss Sunshine", 2012


Tiina Poutanen

Anu Kirkinen (Teos "Hapankaalia" lahjoitettu Osviitalle)

Johanna Vilén: Kuun voima

Johanna Vilén: Tähtitieteilijä

Johanna Vilén






Johanna Vilén: Kodinsuoja

Johanna Vilén: Peilitalo

Johanna Vilén: Seikkailu


maanantai 29. elokuuta 2016

KOHTI SYKSYÄ

Tänään runollisissa tunnelmissa!

"Leino kirjoitti Aili Somersalmelle Eräälle näyttelijättärelle –runon Jämsässä 4.7. Simo Hurtan ensi-illassa Leino lähetti kukkavihkon ja runon Aili Somersalmelle, joka esitti näytelmässä Irjan roolia.
Huhtikuun 6. päivänä 1922 Leino omisti taidetta koskevan runon Aili Somersalmelle:"

Taide
 
Kuin lempi on taide,
kuin leimaus ja tuli,
moni hehkuun sen syöksyi
ja raukes ja suli.
 
Kuin pyörre on taide,
kuin pilvi, kuin pyhyys,
sen esteenä vain
elonpäivien lyhyys.
 
Kuin hulluus on taide,
mi hurmaa ja surmaa,
voi autuutta antaa,
mut tuoda myös turmaa.
 
Kuin myrkky on taide,
mi suonissa soutaa,
se taivohon nostaa
tai Tuonelle noutaa.
 
Kuin kalpa on taide,
voi kuolla sen kautta,
myös kukkia korkean
taiteensa tautta.
 
 - Eino Leino -


keskiviikko 25. toukokuuta 2016

HUIKEA MHAW - PÄIVÄ 25.5

Tänään, lähes puoli vuotta, valmisteilla ollut MHAW-päivä sitten koitti!
Tampereella sää suosi Kumppanuustalo Arttelissa kävijöitä ja ainakin Bahtalon puolesta voin sanoa, että päivästä jäi päällimäiseksi tunteeksi ilo, liikutus ja onni.  Yhdessätekemisessä on kyllä aivan mieletön voima!

Kiitos Pilvi Peltola ja Marjo Ruuska, jotka voivat ylpeänä seistä oman opinnäytetyönsä takana. Tämä päivä kertoi, että naisissa on rautaista tahtoa toimia yhteisen hyvän nimessä ja molemmilla on aitoa kiinnostusta omaan alaansa; vuorovaikutukseen erilaisten ihmisten kanssa sekä taitoa että intohimoa luoda erilaisia yhteistyöverkostoja. Molemmat valmistuvat Tamk'ista sairaanhoitajiksi, suuntautumisalanaan mielenterveys.

Mammuttikala odottelemassa väriä...

Vasta uusitussa tilassa onnistui yhteistyö aivan loistavasti.
Kellaritilassa oli Mammuttikala sekä Jotain Odottamatonta ry:n tanssirasti.
Tiina valmistelee Palautehahmoa. Vauhti on kova :)

Paula ja Anu valmiina. Hep!

Bahtalosta olivat siis paikalla allekirjoittaneen lisäksi Paula ja Tiina. Muut henkilöt olivat mukana kuvallisin keinoin ja heidän teoksiaan voi käydä katsomassa Arttelissa aina juhannukseen asti. 

Inkan teokset toimivat Mammuttikalan lähtökohtana.
Niistä opiskelijat saivat oivaa inspiraatiota Mammuttikalan lopulliseen syntyyn!







Inkan teos.

Helin kiiltokuvamaalaukset olivat kutsuvasti esillä aistirasteille johtavissa portaissa.
Nämä värikkäät perhoset löytyvät Arttelin kellaritiloista.
Helin ihana sydän!
Johannan grafiikan vedoksiin pääset tutustumaan 3.kerroksen aulassa.

Mammuttikala SIMO syntyy:

Toisen vuosikurssin sairaanhoitajaopiskelijat tarttuivat toimeen varmalla otteella :D

Aivan mahtava ryhmä.
Oppilaitos Tampereen ammattikorkeakoulua eli Tamk.

Toinen ryhmä otti kalan haltuun yhtä luontevasti kuin toinen sen aloitti.
Superhyvää tiimityöskentelyä! Go girls!!


Sydämiä... <3<3<3

Hmmm... tulikohan nimi Simo tästä?!

Valmis Simo



Simon matka oli tässä vaiheessa vasta alkumetreillä. Näin laittautuneena se valmistui Jotain Odottamatonta ry:n Maija Ikosen improvisoituun ja osallistavaan tanssiin.
Samassa tilassa oli myös upea tilaisuus kertoa huolensa, ajatuksensa ja/tai tunteensa Tiinan valmistamalle PALAUTE HAHMOLLE, joka me kyllä Sauliksi ristittiin. Sekin sain muutamia ajatuksia liikkeelle :)

Melko positiivisia tunteita herätti tämä meidän aistirastikokonaisuus.
Tekijä Saulin takana.
Hurmaava Tiina kävi välillä hypähtelemässä banditreenirastilla.
Aika tarttuva meno oli kyllä Tiinalla! :D



Maija Ikonen / Jotain Odottamatona ry... Simo ja Ilmapallot!

Taustamusiikkina Maijalla oli Led Zeppelin.
Allekirjoittanut koki päivän aikana monta liikuttavaa hetkeä, tämä oli yksi niistä.

Innokkaita ja kiinnostuneita osallistujia kavi kahden tunnin aikana mukavasti.


...ja viimeinen Simo lähti kohti aurinkoa!


KIITOS KAIKILLE YHTEISTÖTAHOILLE JA KÄVIJÖILLE!
Te teitte päivästä onnistuneen. Ensi vuonna uudestaan!
T. Anu(=allekirjoittanut), Paula, Tiina, Inka, Heli ja Johanna





tiistai 17. toukokuuta 2016

Palaute - Sauli

Meitä Bahtalo-tyyppejä on mukana MHAW-päivässä ihan fyysisesti (ainakin näillä näkymin) itseni lisäksi Paula ja Tiina.
Aiemmin kerroinkin, että minä (allekirjoittanut) ja Paula olemme mammuttivastaavat. Myös Tiina on paikalla keskiviikkona ja hän on vastannut Palaute - Saulin valmistuksesta, joka vielä odottelee viimeistelyä.
Tässä kuitenkin ennakkoon lyhyesti mistä on kyse ja mitä on tulossa!

Palaute-Sauli on nimensä mukaan palautteen kerääjä tai miksei myös antaja. Jokainen voi kirjoittaa tuntemuksensa, ajatuksensa tai kokemuksensa lapulle. Sen jälkeen kiinnität sen siihen kohtaan kehoa, missä se eniten on tuntunut. Onko se sydän? Käsi? Nenä? Jalka? Pää?
Päivän päätteeksi voimme yhdessä tuumin pohtia erilaisia "kipupisteitä" ja ehkä ymmärtää, että jokainen meistä kokee asiat hyvin eri tavoin. Toiselle pieni voikin olla suurta. Avartavaa, eikös totta?! Eikä kenenkään kokemus ole parempi tai huonompi.

T. Anu

Tässä vielä tekovaiheessa oleva Palaute-Sauli :)



sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Tekemisen meininkiä

Valmistelut nopeasti lähestyvään MHAW - päivään käyvät kuumana. Tässä teille kuvakooste tekemisen ilosta.

Pohjatyöt alkavat olla valmiina joten seuraava siirto onkin sinun:
 Mammuttikala valmistetaan papier machier - tekniikalla ja se on päivän
päätteeksi osana yhteistä tanssikulkuetta. (0. krs)
Mammuttikalavastaavat: Anu ja Paula



"Kosketa, kohtaa mammuttikala,
liitä siihen paperipala!
Mammuttikala elämän saa,
yhdessä kun toimitaan."

Paperimestari Paula vauhdissa!

Huomaa t-paita :D

No kyllä se Anukin vähän suti.

Homma hanskassa.

Välillä huilattiin ja hulluteltiin :D :D

Taukojumppa on tärkeä osa työntekoa.

Paula raataa, Anu vaan leikkii!!

Hyvä me!!!

Joskus taiteen tekeminen vaatii kiipeilytaitoa. Ja homma jatkuu...


Ehkä sinäkin haluat sukeltaa merellisiin maisemiin!?
Tule mukaan!!